FC Honka Puumat -98

 

Tavoitteet ja pelisäännöt kaudelle 2007

 

 

Toiminnan yleiset tavoitteet

 

· Joukkueessa on hyvä, kannustava ilmapiiri ja yhteishenki.

· Pojat kehittyvät pelaajina ja oppivat toimimaan joukkueena.

· Peli-ilo säilyy aikuisikään asti.

Joukkue sijoittuu ikäluokan turnauksissa ja peleissä puolivälin paremmalle puolelle.

 

 

Vanhempien ja valmennusjohdon väliset pelisäännöt

 

1. Harjoituksiin tullaan sään mukaisissa harjoitusvarusteissa ja välineet kunnossa, mm. pallo pumpattuna. Peleihin tullaan 45 minuuttia etuajassa edustusasussa ja puhtaaseen pelipaitaan pukeutuneina. Peliasussa on aina mustat halli- eli hiekkahousut, mustat shortsit ja mustat jalkapallosukat. Vanhoja keltaraitaisia sukkia käytetään vain harkoissa. Uutta raidallista pelipaitaa käytetään vain peleissä. Turnauksissa pitää olla vaihtokengät ja olosuhteisiin sopivat taukovaatteet. Pojat kantavat ja pukevat varusteensa itse. Vanhemmat eivät mene mukaan pukukoppiin, vaan valmentajat ovat siellä pelaajien kanssa.

2. Harjoitteluaktiivisuutta seurataan ja siihen myös kannustetaan sekä valmennusjohdon että vanhempien toimesta. Harjoituksissa         käydään, jos ei ole erityistä syytä (esim. sairaus, perheen päällekkäinen meno tai talvilajin harrastus) jäädä pois. Tällöin ilmoitetaan asiasta valmentajalle tai joukkueenjohtajalle.

3. Vain valmentajat ohjaavat joukkuetta sekä harjoituksissa että peleissä, muut kannustavat.

4. Voimasanojen käytön suhteen sovellamme Nuoren Suomen ohjeistamaa nollatoleranssia, joka koskee peli- ja joukkuetapahtumissa pelaajia, vanhempia ja toimihenkilöitä.

5. Joukkueessa kaikilla on samat säännöt. Kaikille sallitaan ja kaikilta vaaditaan yhtä paljon. ”Kaikki pelaa”.

6. Vanhemmat vastaavat poikien harjoituksiin ehtimisestä ja varmistavat tavan kulkea harjoituksissa. Vanhemmat vastaavat tiedotteiden saattamisesta pelaajalle kun tiedotettavia asioita joukkueen kotisivuille ilmestyy.

7. Jos kyydin järjestämisessä peleihin tai harjoituksiin on hankaluuksia, pyritään järjestämään kimppakyytejä, milloin se on mahdollista.

8. Jos pelaaja on poissa pelistä/turnauksesta, pitää siitä ilmoittaa ajoissa - ei vasta päivää ennen. Poissaoloista ilmoitetaan aina valmentajalle tai joukkueen johtajalle. Peleihin ja turnauksiin ilmoittaudutaan Puumien verkkokalenterin kautta. Kalenteritapahtumista tulee sähköpostikutsut, joissa on linkit ilmoittautumista varten.

9. Vaihtoaitioon tulee vain sovittu määrä vanhempia (peluuttajat ja joukkueen huoltajat). Annetaan valmentajille työrauha. Joukkuetta kannustetaan joukkueena.

10. Annetaan asiallista palautetta (ruusut/risut) joukkueen toimihenkilöille tai esim pelitapahtumien toimihenkilöille ja kanavoidaan se joukkueenjohtajan kautta. Ei pureta mahdollisia omia negatiivisia palautteita oman lapsen kautta vaan keskustellaan asioista aikuisten kesken.

11. Ollaan itse hyviä esimerkkejä ryhmässä toimimisessa ja huolehditaan yhteishengestämme. Ei oteta liian vakavasti, vaan ollaan positiivisesti innostuneita ja kannustavia.

12. Päihteet eivät kuulu urheiluun eikä urheilutapahtumiin. Tupakointi on sallittu vain ulkona sille rajatulla alueella, poissa lasten näkyviltä. Suhtaudumme kielteisesti nuuskan ja huumeiden käyttöön.

 

 

Pelaajien ja valmennusjohdon väliset pelisäännöt

 

1. Pelivarusteista huolehditaan itse sekä kotona että harjoitus- ja pelimatkoilla. Kassi pakataan ja puretaan itse. Varustekassia kannetaan aina itse. Kengät solmitaan itse

2. Harkkoihin tullaan aina kuin mahdollista. Harkoissa opittuja asioita harjoitellaan ja kokeillaan omalla ajalla ja kavereiden kanssa pelailtaessa.

3. Kavereita, tuomaria tai vastustajia ei moitita vaan kunnioitetaan. Omia pelaajia kannustetaan niin onnistumisten kuin epäonnistumistenkin yhteydessä. Futista ei voi pelata ilman kavereita ja vastustajia.

4. Jokainen tekee parhaansa sekä harjoituksissa että peleissä. Ei tahallaan tönitä, revitä tai kampata vastustajia, ei peleissä eikä harjoituksissa. Yhteispelillä onnistumme, puolustetaan yhdessä, hyökätään yhdessä ja kannustetaan yhdessä.

5. Kuunnellaan ja totellaan valmentajia ja muita joukkueen toimihenkilöitä. Keskitytään aina siihen, mitä joukkue on tekemässä. Pelivarusteissa ei tehdä hiekkakakkuja.

6. Kirosanoja, epäkohteliaita käsimerkkejä tai muita ikäviä ilmaisuja emme käytä missään tilanteessa.

7. Epäonnistumiset ovat sallittuja, niistä opitaan. Pelataan tilanteet loppuun asti.

8. Muistetaan leikkimielisyys, hyväntuulisuus ja peli-ilo.

9. Kaikilla on samat säännöt. Kaikille sallitaan ja kaikilta vaaditaan yhtä paljon. ”Kaikki pelaa”.

10. Turnauksissa syödään pelien välillä terveellisiä eväitä. Enimmät herkut säästetään pelien jälkeen nautittavaksi.